Innoituksesta
ProtoFactory syntyi halusta suunnitella ihmisille tuotteita, jotka tuovat arkeen hauskuutta, särmää ja yksilöllisyyttä. Innoittavana ideana on ilostuttaa jokapäiväistä elämää sillä panoksella, jonka tuotesuunnittelun kautta voi antaa. ProtoFactory perustettiin Pohjanmaalla kolmen tarmokkaan ja kekseliään naisen toimesta keväällä 2009.
Suunnittelussa inspiroivat ennen kaikkea urbaanikulttuuri, tehdasmiljööt ja arjen ilmiöt. Urbaani asuinympäristömme on tulvillaan tunnelmia ja näkymiä, joita on houkuttelevaa hyödyntää tuotesuunnittelussa. Tehtaiden koneistot, laitteet ja puitteet puolestansa tarjoavat jotakin kiehtovan rosoista. Suunnittelussa viehättävät myös erilaiset kontrastit, joita syntyy esimerkiksi yllättävistä kuva-aiheista ja materiaalien käyttötavoista. Yrityksen suunnittelijana toimii vaatetusalan muotoilija Linda Sipilä.
Kenelle
ProtoFactory suunnittelee tuotteitaan henkilölle, joka nauttii ja suorastaan kiintyy omiin ”arjen luottoystäviinsä”, jotka ovat erottuvia, hauskoja ja särmikkäitä.
Se juju
Tuotteet kantavat mukanaan asennetta ja särmää, joka näkyy omintakeisina yksityiskohtina, huoliteltuna rosoisuutena ja printtikuosien persoonallisina kuva-aiheina. Ajattomat tuotteet on höystetty rennolla meiningillä tehdashenkisine yksityiskohtineen; raa’at materiaalit, putkiprintit, pressukankaat, kuplamuovit ja muut vastaavat elementit tuovat arkeen yllätyksellistä visuaalista hauskuutta. Innovatiivinen ja rohkea design näkyy tuotteiden pintastruktuureissa ja muotokielessä.
Korsi kekoon
ProtoFactoryn kaikki tuotteet ovat lähidesignia eli ne suunnitellaan täysin Suomessa ja tarkemmin sanottuna Pohjanmaalla. Näin ProtoFactory haluaa osaltansa kantaa kortensa kekoon Suomen alati kehittyvään designtarjontaan. Tuotteiden valmistus tapahtuu tuoteryhmästä riippuen joko Suomessa tai muissa Euroopan maissa tarkoin valittujen ja testattujen yhteistyökumppaneiden kanssa. ProtoFactory haluaa tuoda tarjonnallaan ihmisten ulottuville arjessa käytettäviä designtuotteita, jotka ovat omintakeisia, särmikkäitä ja hauskoja. Toisaalta ProtoFactoryn lisäarvo on myös tuotteiden ”viileän coolissa” ja pelkistetyssä värimaailmassa. ProtoFactory haluaa luoda innovatiivisia, erilaisia ja rohkeitakin ratkaisuja jokapäiväisiin käyttötarpeisiin.