Olen Maarit Mattanen, keramiikkataiteilija Sodankylästä, keskeltä Lappia. Minua on aina kiinnostanut käsillätekeminen ja erilaiset materiaalit. 90-luvun puolivälissä hakeuduinkin alan kursseille ja pääsin työstämään puuta, poronsarvea, nahkaa, kiveä ja savea. Ihastuin vuorollaan niihin jokaiseen, mutta savityöt ja erityisesti rakukeramiikka veivät minut
täysin mennessään. Kurssien innoittamana löysin unelma-ammattini ja perustin oman toiminimen, Maari. Yrittäjäurani keramiikka-alalla alkoi vuonna 2001 ja sillä tiellä olen edelleen, yhä lumoutuneena rakun mahdollisuuksista.
Savi ja erityisesti rakutekniikka innoittavat minua ja houkuttelevat jatkuvasti luomaan uutta. Rakutekniikalla tunnen saavani omannäköisiä töitä. Minua viehättää rakun siloittelemattomuus ja yllätyksellisyys – mahdollisuuksien rajaton maailma. Lasitteen värin voin valita, säröt ja sävyt tulevat Suuren Sattuman kautta. Jokainen tuote on omanlaisensa, uniikki, kuten luonnon elementitkin. Lapin luonnon värit, muodot ja materiaalit ovatkin työni tärkein inspiraatio.